Produced by Tapio Riikonen
Kokoelma runoja
Kirj.
J. L. Runeberg
Suomentanut O. Manninen
1922.
Maamme
Vänrikki Stool
Pilven veikko
Sotavanhus
Luutnantti Zidén
Torpan tyttö
Sven Tuuva
Von Konow ja hänen korpraalinsa
Kuoleva soturi
Otto von Fieandt
Sandels
Kaksi rakuunaa
Hurtti ukko
Kulnev
Kuningas
Sotamarski
Viapori
Döbeln Juuttaalla
Sotilaspoika
Porilaisten marssi
Vänrikin markkinamuisto
Lotta Svärd
Vanha Lode
Matkamiehen näky
Vänrikin tervehdys
Von Törne
Heinäkuun viides päivä
Munter
Von Essen
Kuormarenki
Wilhelm Von Schwerin
Numero viistoista Stolt
Veljekset
Maaherra
Adlercreutz
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,soi, sana kultainen!Ei laaksoa, ei kukkulaa,ei vettä, rantaa rakkaampaakuin kotimaa tää pohjoinen,maa kallis isien.
On maamme köyhä, siksi jää,jos kultaa kaipaa ken.Meit' ylpeä ei vieras nää,mut meille kallein maa on tää,maa saarten, vuorten, korpien,se meist' on kultainen.
Tutusti tummat metsät nääne meille huminoi,soi virttään koski kuohupää,yöt tuikkaa, kesät kimmeltää,näin Suomi meille siintää, soi,sydämen haltioi.
Täss' auroin, miekoin, miettehinon taatot taistelleet,täss' on, mit' aika antoikin,säin armahin, säin ankarin,sukumme surmataipaleethe kaikki kestäneet.
Tään kansan taistelut ken voine kertoella, ken?Kun sota laaksoissamme soija halla nälän tuskan toi,ken mittasi sen hurmehenja kärsimykset sen?
Täss' eestämme on antanutse veren alttihin,täss' on se kansa iloinnutja tässä huoltaan huokaillut,mi kantoi kuormat meidänkinjo kausin kaukaisin.
Tääll' olla meidän armast' on,suloista, suotuisaa;kuin käykin arpa kohtalon,maa, synnyinmaa meill' oma on,maan päällä aarrett' ainoaameill' oisko armaampaa?
Ja tässä, täss' on tämä maa,sen näkee silmämme;me kättä voimme ojentaaja vettä, rantaa osoittaaja lausua: Kas, tuoss' on se,maa armas isäimme!
Vaikk' kultapilvein loistohonkotomme vaihtuis tää,tasalle tähtikarkelon,miss' ilo sointuis itkuton,ain' aatostemme määränpääois raukat rannat nää.
Maa tuhatjärvi, kantelon,vakuuden vanhan maa,kotomme suoma kohtalonmaa isäin, lasten, kaitkohonsua tyyni miehuus, aikain taaain' ollos vapaa maa!
Sun kukoistukses kuorestaanviel' aamuun aukeaa;viel' lempemme saa nousemaansun toivos, riemus loistossaan,ja korkeamman kaiun saasun laulus, synnyinmaa.
Viel' entisaikaa muistamaanmun aina mieli halaa,niin moni tähti tuikettaantutusti sieltä valaa.Ken kera käy? Mun tuonne tieluo tumman Näsijärven vie.
Siell' oli mies—hän aikoinaanol' ollut sotamiessä;nyt vänrikki ol' arvoltaan,mutt' onni takatiessä.Ties kuinka samaan talohonsatuimme saamaan asunnon.
Mies olin silloin taidokas,niin luulin, vaikka miksi,ma olin ylioppilas,mainittiin maisteriksi;makeat paivät »mensa» soi,Stool a