Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Jalmari Finne
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1917.
Plättä näyttää voimiaan
Mökö ja Luru Plätän hoitajina
Plätän tutti
Plättä ihmeolentona
Kiertue Plättä Kiljunen
Plättä näyttää voimiaan
Kun Kiljusen pojat, lihava ja mulkosilmäinen Mökö sekä laiha jaterävänenäinen Luru, saapuivat joululomalle kotiin, oli isä heitäasemalla vastassa. Hän rykäisi pojilleen pari kertaa ja sanoi sittenniin juhlallisesti, kuin ainoastaan sellainen monissa merkillisissävaiheissa ollut mies kuin isä Kiljunen saattaa:
— Rakkaat poikani, minulla on teille molemmille ilmoitettavana suuriuutinen! Teillä on nyt sisar.
Pojat päästivät sellaisen hurraahuudon, että pari asemallaseisoskellutta koiraa lähti häntä koipien välissä kiireesti karkuun javeturinkuljettaja säikähdyksissään pani sellaisen höyryn veturiin, ettäkoko juna lähti niin äkkiä liikkeelle, jotta monet junassa seisoneetputosivat istualleen.
Mökö ja Luru uskoivat, että he olivat saaneet sisaren, joka oli aivanheidän ikäisensä. Kummalliselta se kuuluu, mutta ihan totta se on, ettäKiljusen pojat eivät koskaan olleet nähneet pikku lasta. Kyllä tämänseikan ymmärtää, kun ajattelee, millaisia nämä pojat olivat. Missätahansa he liikkuivatkin, niin syntyi aina hirveä metakka ja hälinä, jaarvaahan, että äidit aina kiireimmän kautta veivät juuri pienet lapsetturvaan, jotta ne eivät joutuisi metakassa tallattaviksi.
Luru nykäisi Mököä ja kuiskasi, jotta isä ei kuulisi, he olivatnimittäin koulussa oppineet jo kuiskaamaankin:
— Tietysti me sitä vedämme palmikosta!
Kiljusen poikien mielestä oli palmikosta nykiminen tytöille jotainhyvin hauskaa.
Arvaahan, kuinka pojat hämmästyivät nähdessään uuden sisarensa.
Eiväthän he olleet kuvitelleetkaan, että se olisi sellainen.
— Eihän se ole mikään tyttö, huudahti Mökö. Sehän on lihakäärö.
— Oikea kretliininen lihaklöntti! sanoi Luru.
— Se on kaunis tyttö, sanoi äiti Kiljunen, ja sen nimi on Olga
Vilhelmiina.
Pojat eivät sanoneet mitään, vaan menivät pois.
— Ja tuollaista ne sitten sanovat tytöksi, arveli Mökö. Emme me siitähuoli.
— Annetaan sen mennä sinne, mistä se on tuotukin, tuumi Luru.
Seuraavana päivänä he kuitenkin päättivät ottaa selkoa siitä, mikä tuouusi elävä oikeastaan oli. He hiipivät siihen huoneeseen, missäsisarensa oli, ja kun ei ketään ollut läsnä, rupesivat katselemaansitä. Tyttö makasi vasussaan ja räpytteli silmiään.
— Osaa se ainakin silmää iskeä, sanoi Luru.
— Ehkä se puhuukin, tuumi Mökö.
Hän kumartui vauvan puoleen ja kysyi:
— Mikä sinun nimesi on?
Lapsi ei hiiskunut.
— Se taitaa olla mykkä, tuumi Mökö.
— Tai ehkä se on kuuro, arveli Luru.
Hän kumartui lapsen puoleen ja huusi niinkuin vain Kiljusen poika osaahuutaa:
— Puhu nyt jotain! Halloo!
Eihän tyttö puhunut, mutta kyllä se äänen päästi, ja se olikinsellainen ääni, että siitä jo huomasi sen kuuluvan Kiljusen sukuun.
Isä ja äiti ryntäsivät saapuville, ja pojat katsoivat viisaimmaksilivistää pakoon.
Pikku sisareens