Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Samuli S.
K. E. Holm, Helsinki, 1876.
Näytelmä
Kaks kertaa kaks
"Tallellahan on!"
Kesäinen tarina
Kesäkylvyiltä
Hallayönä
— "Mutta, Michel, milloinka sinä viimeinkin suostut viettämääntyttäremme kihlajaisia? Kohta on koko vuosi kulunut siitä kuin paroniAlfons pyysi Beatricen kättä ja sai lupauksen häneltä sekä meiltä.Mutta miks'ei voi asiaa loppuun ajaa?" Näin puhui Rauhalinnan vanhakreivinna miehellensä. Rauhalinnan vanhalle kreiville, aina kun heillallisen syötyänsä olivat istahtuneet kamiinin eteen tai kesälläkuistille. Ja Rauhalinnan vanha kreivi napsautti nuuskarasiaansa javastasi:
— "Kärsimystä, kärsimystä! Olenhan sanonut, että valmistanodottamatonta huvitusta, surpriisia!"
— "Mutta olisihan jo parhainkin surpriisi ennättänyt tulla vuodessavalmiiksi. Ihmiset rupeavat jo puhelemaan yhtä ja toista, sillä kaikkitietävät kumminkin heidän antaneen lupaukset toisillensa."
— "Kärsimystä! Puhukoot nyt mitä hyvänsä; toista he sitten sanovat,kun saavat osansa tuosta surpriisista." Ja hyvin salaperäisenä nuuskasikreivi uudelleen ja lisäsi:
— "Kärsimystä, kärsimystä vaan!… Mutta nyt on aika, mon ange,sinun mennä levolle, ja minua odottaa työ?"
— "Mikä työ?"
Kreivi lähestyi rouvaansa, koetti tehdä kasvonsa veitikkamaisiksi,napsautti sormillaan ja sanoi:
— "Surpriisi!" Ja sitten hän nauroi, niin että peruukki oli päästäpudota.
— "Hyvää yötä, Amelie" sanoi hän sitten ja läksi työkammioonsa,mutta ovella hän vielä seisahti, kääntyi ympärinsä ja heittäenrouvallensa mitä makeimman heittosuukon, virkkoi:
— "Kärsimystä!"
Ja salista kuului vielä selvään, kuinka kreivi pois mennessäännaurahteli.
Mutta kreivinna astui pahoilla mielin tyttärensä lepokammioon.
— "No, maman, onko mitä uutta?"
— "Ei muuta kuin 'kärsimystä ja surpriisia' vaan."
— "Fi donc, kuinka pappa on" — neiti yritti sanoa: paha, mutta hänoli liian nöyrä lapsi, joka ainoastaan ajatteli niin, mutt'ei koskaansanonut pahaa isästään, sen vuoksi hän sanoi: "kummallinen."
— "Hän on tosiaankin" — kreivinna yritti sanoa: vanhuuden höperö,mutta hän oli liian nöyrä aviopuoliso, joka ainoastaan ajatteli niin,mutt'ei koskaan sanonut pahaa miehestänsä; sen vuoksi hänkin sanoi:"kummallinen."
Ja kummallinenhan olikin Rauhalinnan vanha kreivi. Hän oli ylhäistäsukua ja oli nainut ylhäisestä suvusta, ja tuon ylhäisen rakkaudenpantiksi oli heille syntynyt lapsi, jo ennen mainittu Beata, niinkuinhän kasteessa nimitettiin, vaikka mamma aina sanoi lastansakauniimmalla nimellä: Beatrice. Tätä lastansa kreivi rakasti suuresti;— siinä ei mitään kummallista. Paljon hän rakasti vanhoilla päivilläänvanhaa rouvaansakin, — eikä siinäkään mitään niin kummallista ole.Mutta kummallinen hän oli sittenkin rakkaudessaan, sillä hän rakastilastaan liian lapsellisella tavalla, niinkuin kohta saamme kuulla.
Beatrice ei ollut kaunis, sillä hän oli isäänsä, ja isä oli niitäihmisiä, joita luodessaan luonto ei ole käyttänyt kaikista hienoimpiatyökaluja. Beatrice ei ollut kaunis, mutta oli kumminkin rikkaankreivin tytär, — ja se on paha asianhaarain yhdistys. Hän oli tullutjo siihen ikään, jolloin tyttönen ei e