Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Humoristinen historiallinen romaani
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1910.
Suuressa majatalossa, jonka saksalaiset kauppiaat olivat rakentaneetTurkuun asunnokseen käydessään siellä kauppamatkoillaan, vallitsi suurirähäkkä. Tuvan perällä seisoi hajareisin nuori, roteva mies, jokamiekallaan taisteli kymmenkuntaa hänen kimppuunsa hyökkäävää kauppiastavastaan. Hänen takanaan laiha miehen ruipelo koetti toisen leveän seläntakana piilotteleida.
— Te saksalaiset koirat, jos tahdotte saada vatsaanne reikiä, niintulkaa vaan lähemmäksi, huusi taisteleva mies, ja samassa hän joantoi lähimpänä seisovalle sellaisen pistoksen keskelle mahaa, ettähaavoitettu pahasti parkaisten keikahti syrjään.
Hän huitoi ja pisteli miekallaan oikealle ja vasemmalle, seisoessaanhajareisin suojelemassa takanaan olevaa miestä.
— Anna pois tuo mies meille! huusivat saksalaiset kauppiaat mongertaenpuutteellista suomeaan.
— Tulkaa ottamaan, jos mielenne tekee! Arvid Henrikinpoika Tandefeltei ole niitä miehiä, jotka tekevät nöyrästi sen, mitä kamasaksatsanovat.
Ja samassa hän jo sivalsi erään kauppiaan poskeen pitkän haavan.
— Päästä tuosta ulos sisusi, elä suustasi! huusi hän.
— Piruko sinua riivaa, sinä itsepäinen mies? huusi muuan kauppias.
— Ei siihen pirua tarvita, kyllä omakin luonto siihen riittää! vastasi
Arvid Tandefelt.
— Me paloittelemme sinut aivan pieniksi kappaleiksi, senkinsuomalainen maankiertäjä!
— Sitä minä uskallan epäillä, sillä olen minä ennenkin miekallanikoetellut, minkälaista saksalaisen liha on, ja minä olen huomannut,että miekka menee sen sisään kuin lusikka puuroon. Ei kuulu muuta kuinpieni pirahdus vain!
— Senkin ryysyläinen!
— Vai ryysyläiseksi sinä sanot Stålhandsken ratsumiestä! Katso, ettenrevi miekallani sinun hienoa verkapukuasi vaimollesi matonkuteiksi,huusi Tandefelt, ja samassa hän jo taitavasti veti kalvallaansaksalaisen takin halki.
Ase välähteli hänen kädessään, se pisteli, se löi, ja koko ajan hänsuorastaan nautti tästä, sillä joka kerta kun saksalainen sai iskun —ja se tapahtui tuhka tiheään — nauroi hän ääneen, ja hänen naurunsakaikui kirkkaana saksalaisten kiroilujen keskellä.
— Jollet anna tuota miestä meille, niin me otamme sinut hengiltä!
— Siihen ei saksalainen tähänkään asti ole pystynyt, vastasiTandefelt. Luuletteko, että minä ensi kertaa olen katselemassasaksalaisia vasten naamaa? Kyllä minä sen ihmislajin tunnen joennestäänkin, sen voin teille vakuuttaa, niin hyvin kuin se joka heidäton nähnyt sekä edestä että takaa.
Jo oli monta kauppiasta taisteluun kykenemättömänä, ja ne, jotka vieläsitä jatkoivat, alkoivat käydä varovaisiksi, sillä he näkivät, ettätuon vimmatun miehen kanssa ei ollut hyvä leikkiä. Arvid Tandefelthypähteli taistellessaan pitkin tuvan seinän viertä ovea kohden, jalaiha mies, jota hän näin suojeli, pujahteli sen mukaan hänen takanaan.Kun ovelle oli tultu, sieppasi Arvid säpistä ja veti oven nopeastikiinni.
— Kas niin, huusi hän, nyt saamme tehdä lopun leikistä! Kenellä vieläon vaatteensa ehjinä, hän tulkoon nyt minun luokseni, niin näytän minähänelle hiukan sysmäläisiä ratkomistemppuja.
Kauppiaille tuli jo hätä käteen, ja