Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Pietari Päivärinta
G. W. Wilén, Turku, 1893.
Ennustaja
Köyhän kiitos
Ryöväri
Talon vanhus
Rouhu
Kampsu-Mikko
Talon pyhäaamu-eine
Yösijan etsijä
Ilmarin Juuse
Kyntäjä
Leipoja
Köyhä rikkaana suuressa köyhyydessä
Ennustaja.
Oli vuoden 1867 talvi noin puolivälissä. Ankara talvi se oli, jopa niinankara, ettei se mene koskaan pois mielestäni. Ei muuta kuin pyryä japakkasta, pakkasta ja pyryä. Parikin viikkoa kesti järkähtämättäyhtämittaista neljänkymmenen asteen pakkasta, ja tavasta tuli taivaantäydeltä myrskyn kanssa lunta, niin ettei eteensä nähnyt. Toisin aioinitätuuli tuulla uilotti parisen viikkoa yhtämittaa, ajaen paksua jahöllää lumikerrosta kauheoihin kinoksiin huoneitten ympärille ja metsänlaitoihin. Silloin oli paleltua ihmiset ja eläimet. Alinomaistenpyryjen ja kinostamisien tähden oli kaikkialla niin paljon lunta, etteimoniin vuorokausiin päässyt liikkeelle tarpeitakaan hankkimaan.Metsässä hevoset eivät päässeet muuten kulkemaan kuin uimalla;surkealta näytti, kun hevoset mähkivät eteenpäin ja lumi seljän ylilainehti. Ei ollut silloin kulkeminen leikin tekoa. Usein piti miestenrupeamittain pahimmissa paikoissa polkea ja pahnata tietä, jos mielioli vähänkään päästä liikkumaan.
Jos tällä tavalla saatiin teitä auki uratuksi, niin mitäpä siitä sittenoli, huomenna olivat tiet useinkin taasen tukossa. Ei silloin voitusuuria kuormia kotiin kuljettaa. Kaikki kujat ja talojen ympärystätolivat niin korkeaksi kinostuneet, ettei niissä tavallisia teitä myötenollut ajattelemistakaan päästä kulkemaan. Senpä tähden täytyi niissäkääntää tiet vainioiden seljille ja taipalilla aukeille niityille.Tämän vuoksi tulivat tiet niin mutkikkaiksi ja kiukeroisiksi, ettäoudon oli mahdoton osata oppaatta kulkea kylien läpi. Pahimmissakinospaikoissa piti alinomaisella luomisella pitää tietä auki ja näissäpaikoin oli huoneitten korkuiset kinokset, molemmin puolin tietä; niitäläpi ajaessa tuntui siltä kuin olisi ajanut tunnelin läpi.
Usein aamulla ylös noustua oli huoneitten edessä niin korkeat kinokset,ettei huoneesta ulos päästy. Semmoisissa tapauksissa riensivätonnellisemmat naapurit avuksi, luomaan kinoksia ovein edestä pois.Sitten alkoi ankara luominen navettain, tallein ja muidenulkohuoneitten edustalla, että päästiin eläinparkoja ruokkimaan jahoitamaan. Vaikka kuinkakin olisi koetettu huoneita lämmittää, tulivatne kuitenkin niin kylmiksi ja kalseoiksi, että tuntui siltä kuinjotakin raskasta suolahärmää olisi ollut huone-ilmassakin. Kun meniulos, tarttui pakkanen heti kuin kissa kasvoihin, erittäinkin nenään jakorviin; oli niinkuin olisi neuloilla pistelty ja pian täytyi käsintarttua niihin kiinni, suojataksensa, etteivät ne paikalla jäätyisikoviksi kuin jääkynttilä.
Eläinten kanssa se kuitenkin surkeinta oli. Mitä täytyi toimilla jamuilla peitteillä suojella, laittaa niille lämmintä ruokaa ja juomaa,ja yhtäkaikki ne myötäänsä värisivät vilusta. — Ei ollut elämä silloinleikin tekoa.
* * * * *
Ankara pyry oli silloinkin kuin eräänä päivänä astui tupaan vanha mies,sauva kourassa. Hän oli niin luminen huoneesen astuessaan,ettei tiennyt kävelikö hän selkä edellä vai päinvastoin. Hän koittipudistaa lunta pois vaatteistansa, mutta onnistumatta, sillä ankaralumivihuri oli pieksänyt lumen niin lujaan kiinni hänen