E-text prepared by Tapio Riikonen
Vuosikymmenen varrelta valittuja
Helsingissä,Kansanopettajain O.-Y. Valistus,1913.
Risu-Ville, kirj. Klarry Rajander, Joulupukki 1901.
Teini, kirj. Santeri Ivalo, 1901.
Mirska, kirj. Alpo Noponen, 1902.
Pikku Lauri tahtoi oppia lentämään, kirj. Anja Tuulonen, 1902.
Annan onnellisin päivä, kirj. Hanna Frosterus-Segerstråhle, 1902.
Hupsu Elijas, kirj. Vilkku Joukahainen, 1902.
Laurin joulu-unelma, kirj. Aapo Pärnänen. 1902.
Martin koulumatka, kirj. E.F., 1903.
Mitä västäräkki kertoi kyntäjälle, kirj. Juho L., 1903.
Laiskan-Matin velka, kirj. Vihtori Peltonen, 1903.
Yhteinen vaara, kirj. K.V. II. 1904.
Ihmisille hyvä tahto, kirj. J.A.B., 1904.
Tahrainen käsi, kirj. K., 1905.
Syntymäpäivälahja, 1905.
Kertun ja Erkin joululahjat, kirj. Vilho Velho, 1906.
Korven Kallen jouluaatto, kirj. L. —alli—, 1906.
Naapurit, kirj. A.O., 1907.
Onni, kirj. Maria, 1907.
Kesäinen tarina, kirj. A. Lehvä, 1908.
Joulu Syrjälässä, kirj. Ilo Vaara, 1910.
Risu-Ville.
(Joulukertomus.)
Onpa se poika viipymään! Jos itse olisin mennyt, niin olisi kuusiaikoja sitten ollut täällä. —
— Mutta eihän tuollaisen poikanulkin kuin "Risu-Ville" nyt ole helpposaada kuusta metsästä. Lunta on kyynärän korkeudelta.
— Ei ole helppo, sanot sinä. Ehkäpä ei; kerjäten maailmaa mitata onkai mukavampi ja hauskempi. — Ei — työhön joka itikka — niin kylläpäon toista.
Oikeudenmukaisella harmilla nämät sanat sanottuansa, rouva kierähtikamariin temmasten oven jälkeensä kiinni aika jysähdyksellä.
Siellä sisällä lapset järjestelivät makeisia ja koreuksia kuustavarten, jota suurimmalla malttamattomuudella odotettiin.
Kello 4 iltapäivällä "Risu-Ville" aika vauhdilla samosi perämiesAnderssonin talolta metsää kohti. Hän oli hyvällä tuulella. Eikäihmekään! Olihan hänellä ollut oikea onnenpäivä. Havut ja huiskut olihän heti kaupunkiin saavuttuaan saanut myydyksi. Sitä paitsi olivatjotkut hänen alituisista ostajistaan antaneet hänelle yhtä ja toistaäidille ja pikkusiskoille jouluksi kotiin vietäväksi. Viimeksi vielätämä kuusi. Hän aprikoi paljonko rouva siitä antaisi, 15 tahi 20,ehkäpä 25:kin penniä. Isävainaja oli viime jouluna saanut 75:kin penniäkappaleelta. Mutta ne olivatkin kai isoja ne isän kuuset.
Mutta ei. Täytyi kerta koettaa hatun päälakea. Siellä päällyksen jarikkinäisen vuorin välissä, huolellisesti paperipalaseen kiedottunaolivat hänen tänä päivänä ansaitut rahansa. Niitä oli 85 penniä. Neolivat äidin. Kuusesta saadut rahat ovat hänen. Niillä hän ostaaäidille jotakin mieleistä, oikein joululahjan.
Hän tunsi itsensä ylen onnelliseksi. Lumi loisti niin hohtavana jahopeanvalkoisena siloista reenjäljistä.
Siinä täytyi ottaa luikuja. Mutta se kävi hullusti. Hän kaatui,tuiskahti selälleen sileälle tielle.
Ylös taas ja reippaasti eteenpäin. Ei ollut juuri pakkanen, mutta ottikuitenkin sormenkärkiin. Kiusallista, että kintaat olivat jääneetvaatemytyn päälle rouva Anderssonin keittiöön. Suurta hyötyä niistä eijuuri olisi ollut, sillä niissä oli sangon monta läpeä. Äiti ei ollutehtinyt parsia niitä joulun edellä, vaan luvannut sen tehdä vastajoulun välipäivinä. — Mutta ehkä nyt jo olisi aika astua metsään.Näkyihän tuolla kuusia.
Ville hyppäsi lumella peitetyn ojan ylitse ja vajosi niin syväl