Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Ilmari Kianto
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1922.
1. Vinttikamarikirja.
2. Matti Helttunen rovastinkansliassa.
3. Paitsi Matti Helttusta.
4. Ruustinnan nimipäivät.
5. Talvisesongin tapoja erämaan pappilassa.
6. Vapunpäivä ja niin edespäin.
7. Kesäisiä kuvia.
8. Ja tuli sydänkesä…
9. Kalaretki Torakkaan.
10. Kylänmäki ja Alanne.
11. Johannan päiville Ruukiin!
12. Pappilan metsissä.
13. Vanha-Mari ja Esko.
14. Vanha-aika ja uusi-aika kohtaavat toisensa Vihtahousussa,
joka ajaa jättiläisrukin rattaalla.
15. Palkovene.
16. Vanhan pappilan ulkoilmaleikkejä.
17. Papinpojan ensimäinen runo.
18. Lastenkamarista aikaihmisiksi.
19. Ukko Galeniuksen peijaat.
20. Pappilan Junnu.
21. Runoileva vanha pappila.
22. Ukko rovastin viimeinen verkkomatka.
Epiloogi.
Pojan runo vanhalle Äidille.
Kun isä kuoli.
Pojan päiväkirja.
Vanhan pappilan raunioilla.
1.
Vinttikamarikirja.
Motto: Vanhalla vintillä kummitteleepi,
Kuuletko, ullakon ukset ne käy!
Lattiat oudosti raksahteleepi,
Vaikka ei kukaan kulkevan näy…
Olkoon tapahtunut mitä tahansa, olkoon vain vanha rovasti kuollutja entinen ruustinna surrut itsensä tuntemattomaksi, olkoon kokoheimokunta hajoitettu maan ääriin, älköönkä kenenkään meikäläisenelämäntie enää vetäkö sinne kultaiselle kukkulalle, mutta — VanhaPappila silti on olemassa.
Se on olemassa sielun muistikuvana, ja siitä ansaitsee kylläkinkokoonpanna jonkunlainen kirja:
Peräpohjalaisen pappilan vinttikamarikirja, jota papin lapset lukevatsillä aikaa kun "pappa" ja "mamma" jo nukkuvat alakerrassa ja pimeänyön kumina täyttää ullakon ja öljyä riittää viheriäkupuisessalampussa tai sydämiä pianosalin kolmihaaraisessa kynttilässä.
Alotettakoon tämä muistikirja pappilan päärakennuksesta.
Katsokaa esimerkiksi rakennuksen yläpuolta, jonka haahmo siintääpeninkulmittaan yli korpimaisemain ja jonka helposti erottaa kaikistamuista erämaan taloista. Eikö siinä ole tuo iäti kodikas — hiukankömpelö, mutta iäti kodikas — vuosisatojen kulttuuria huokuvakustavilainen taitekatto, joka ei putoa ryytimaan pihlajien päälleniin kolkon jyrkästi kuin jonkun nykyaikaisen herrastalon rumapeltikatto — totisesti tämä pappilan vesikatto on kuin taivaan kevythattara, joka sattumoilta siihen on laskeutunut ikäänkuin höyhenkukkaisten ylitse. Höyhenten kaltaisia ovat tuon katon harmajatpäreetkin, joita syystuuli riepottelee ja toisinaan irtikin repäiseeja lennättää iloisesti yli ryytimaan kaivon, jossa vesisanko kieppuuja kirkuu nostovivussaan. Kattoakkunat — pienoispytingit — tässävanhassa pappilassa ovat kuin mitkäkin hyväntahtoisesti myhäilevätmuinaisajan mammutin silmät. Koko pappilan vuorilaudoitus tekeesaman vaikutuksen kuin vanhanaikuinen herrastalvipalttoo — siinäon ylellisen leveät lievekorokkeet ja kokoliaat koristenapit,sen "kraji" on korkea ja sametinpehmeä, siinä on keimailevat,puotipyöreät ylätaskut ja laveat, neliskulmaiset alalakkarit, joihinei mahdu ainoastaan käsi, vaan koko ihminen.
Pihan puolella on kolme sisäänkäytävää: keittiön porstua, salinkuisti, kanslian parveke. Ja nyt kun olemme löytäneet nuo rakkaatvanha