E-text prepared by Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]
Suomentanut
Antti Rytkönen
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1915.
I. Vanha palvelija.
II. Pölyn haju.
III. Nauru.
IV. Kulkusten kilinä.
V. Kenraali tulee.
VI. Vaarallisia aseita.
VII. Hämärässä.
VIII. Takkavalkean ääressä.
IX. Valot sammutetaan.
X. Askelia.
XI. Jäljet.
XII. Koirat.
XIII. Seuraavana päivänä.
XIV. Vieras.
XV. Pilkkaan-ammunta.
XVI. Kuka kandidaatti oli?
XVII. Yövaeltaja.
XVIII. Insinööri Stener.
XIX. Vieras ihminen.
XX. Melua salissa.
XXI. Kuka?
XXII. Ehdotus.
XXIII. Vierailu.
XXIV. Se jota odotetaan.
XXV. Huuto.
XXVI. Näky.
XXVII. Kiire.
XXVIII. Saappaat.
XXIX. Vainaja.
XXX. Verinen taivas.
XXXI. Mies aitauksen ääressä.
XXXII. Jääkylmä metsä.
XXXIII. Vaanijat.
XXXIV. Aitauksen yli.
XXXV. Konttorissa.
XXXVI. Agronomi.
XXXVII. Poissa.
XXXVIII. Puhelin.
XXXIX. Salkkumies.
XL. Kirjoituspöydän ääressä.
XLI. Nimetön.
XLII.
Vanha palvelija.
— Miten vanha olet, Hans Kristian?
— Olen kyllä pian kuudenkymmenen ikäinen, herra pastori, ja tukkani onharmaantunut kenraalin palveluksessa. Kysykää häneltä itseltään hänenkotiin tultuaan, olenko valehtelija vai kunnon mies.
— Mutta kuudenkymmenen korvissa oleva mies saattaa helposti nähdäväärin, Hans Kristian. Minä olen nyt seitsemänkymmenen vuoden ikäinen,ja silloin tällöin tulee varjoja silmiini. Keskellä kirkasta päivääsaattaa ympärilleni tulla niin ihmeellistä kuin hämärässä, ennenkuinolemme saaneet lamput sytytetyiksi. Minä tunnen sinut, Hans Kristian,enkä epäile, että olet kunnon mies, mutta saattaahan erehtyä,saattaahan erehtyä…
— Herra pastori!
— Niin, minä kuulen.
— Minulla on vielä silmät kuin korpilla. Kaksi kuukautta sitten minäsain kultamitalin pilkkaanammunnassa yli viidensadan metrin päästä.Pastorihan itse minua onnitteli.
Vanha pappi pudisti valkohapsista päätänsä.
— Niin, niin, mutisi hän. Mutta mitä minä vastaan sinun kertomuksiisi.
On surullista, että taikausko on niin levinnyt kansan keskuuteen.
Hans Kristian iski yhteen kantapäänsä, hän näet oli vanha soturi.
— Jääkää hyvästi, herra pastori.
— Lähdetkö?
— Lähden. Enkä enää tule pastorin luokse.
Pappi ojensi hänelle ystävällisesti kätensä.
— Oletko suuttunut minuun? kysyi hän.
Hans Kristian rykäisi.
— Suuttunut? sanoi hän kummastuneena. — En, miten saattaisin ollapastoriin suuttunut. Mutta minä tulin tänne, koska en tiennyt ketäänmuuta, jonka luokse voisin mennä kenraalin poissa ollessa. Pastorihantuntee minut. Voin sanoa pastorille, että ajattelin kauan puoleen jatoiseen, ennenkuin rohkenin tulla tänne. Minä en odottanut, että minutotettaisiin vastaan vanhana juorukonttina. Minä menen nyt takaisinpitämään silmällä kartanoa, ku