Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Kristofer Janson
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1879.
Isossa tuvassa Björnstad'issa istuivat vanhukset yksinänsä. Tuvassaoli pimeä; mutta Kari muori ei niin vähästä syystä tahtonut rukkiansajättää. Hän siirsi sen vaan likemmäksi takkaa, josta valkea valaisilankaa, ja siinä hän istui arvokkaana ja suorana, valkoinen huivipäässä; katseli välistä oliko häkkärä niinkuin olla piti, hieroisormellaan rukin rintaa ja pani pyörän hyrisemään ja hurisemaan, ettäolisi voinut luulla koko mehiläisparven lentäneen tupaan. Ei hänellejuuri paljon valaistusta takasta tullut tällä kertaa; siinä oliainoastaan muutamia punaisia hiiliä savuttamassa ja muutama puoleksipalanut oksa, joka hyvin ylpeästi leimahti, mutta samassa sammui, kunluultiin että siitä jotain tulisi maailmassa. Kari oli monta kertaaaikonut heittää pientä oksaa tuleen, mutta aikomus päättyi joka kertasiihen, että hän katsahti ovelle päin eikö Bergit jo tulisi. Hän eivoinut käsittää mihinkä tyttö oli jäänyt tänä iltana, ja kuitenkinhänen olisi pitänyt panna puuroa kiehumaan illalliseksi. Pitäisihänhänen viimeinkin tulla läävästä tupaan.
Arne, Karin mies, oli tullut myöhään tupaan tänä iltana. Hän oli näinkauan tehnyt työtä omenatarhassa, sillä viimeiset omenat olivatkorjattavat. Nyt oli hän ottanut tuolin ja käynyt istumaan Karin luotakan ääreen, täyttänyt piippunsa ja poltti nyt yhtä mittaa. "Hän onväsynyt työstä", arveli Kari ja katseli hänen puoleensa. Arne istuikyyryssä, molemmat kädet polvillaan, katseli vaan eteensä, eikäsanonut mitään, poltti vaan vahvasti; vaan hän ei näyttänyt siltä,joka vähästä väsyy, leveähartioinen ja voimakas kun oli. Arne istuivaan miettimässä ja mitä enemmän hän mietti, sitä enemmän hän poltti.
"Minä tahtoisin kysyä jotain", sanoi Arne viimein, katseli Karia jakaasi piipusta tuhkaa takalle — "mitä sinä pidät Nils lukkarista?"
"No niin! se on varmaankin viisas mies, ja lukenut mies, ja hyvä äänihänellä on laulaa kirkossa".
"Niin ja kunnollinen mies", jatkoi Arne puhaltaen piippuun, "kyllä kaihän on noin muutaman sadan taalarin omistaja?"
"Arvattavasti niin", sanoi Kari ja siirsi rukkia hiukan, "jos hän eiole tuhlannut kaikkia, mitä hän sai ensimmäisen vaimonsa kanssa".
"Olisiko se mahdollista, niin viisas ja kunnollinen mies, hänellä onviisi lehmää ja kymmenen lammasta". Arne odotti Karin jotain sanovan,mutta hän hyrritti vaan rukkiansa.
"Nils käy kai vanhaksi jo?" kysyi Kari ja hyrritti rukkia yhäankarammin.
"Oo, ei ole hätää vanhuuden suhteen", sanoi Arne ja hieroi lakillakämmentänsä, "Nils on vahva ja voimakas ja voipi elää kauan vielä".
"Hrrr — rr — rr —", sanoi rukki.
"Onko hän puhunut sinun kanssa Bergit'istä?" kysyi Kari hetken perästä.
"Se ei ole aivan mahdotointa", sanoi Arne, pudotti lakkinsa samassa jakumartui ottamaan sitä ylös jälleen.
"Mitä vastasit?"
"Oo, en mitään varmaan. Minä sanoin että tahdoin puhutella sinua jasitten kysyä tytöltä. Kyllä kai siihen neuvo keksitään, arvelen minä,ei ole tytön mitään kiirettä myöskään".
"Se oli totuuden sana, Arne, sinä olet aina ollut älykäs ja varovainenmies. Bergit on vasta kuusitoista vuotta ja kyllä kestää ennenkuin hänvoi naimiseen mennä, hupakko kun on". Kari nousi tuolilta, otti vähänpuita, pani ne tuleen ja puhalsi syttymään. Istuutui sitten entisellepaik