Produced by Tapio Riikonen
Runosuomennoksia
Toimittanut
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1922.
Bhagavad-Gita. Katkelma II laulusta.
Muinais-egyptiläinen aurinkolaulu.
Vanha sisilialainen paimenlaulu.
Goethe:
Mignon.
Eräästä kirjeestä.
Keijukaisten laulu.
Tanssilaulu.
Faustin II osan alkukuorot.
Tervetuliaiset ja jäähyväiset.
Maaliskuu.
Vaeltaja.
Friedrich Hölderlin:
Hyperionin kohtalonlaulu.
Heine:
Syyslehdet keltaiset värjyy.
En soimaa…
Hermann von Gilm:
Pyhäinpäivänä.
Johan Herman Wessel:
Pikku runoja.
Henrik Ibsen:
Runoilijan laulu.
Kuoro "Rakkauden komediasta".
Björnson:
Kätketty lempi.
Huhtikuu.
Sigbjörn Obstfelder:
Eeva.
Myrsky.
Minä näen.
Joulu-ilta.
Silmät.
Hän kylvää.
Georg Brandes:
Vaeltava ritari.
Tunnelmat.
Helmi.
Shelley Mary Goodwinille.
Kukkavihko.
Tunnuslause.
Mennyt.
Koi.
Proteus.
Hans Ahlman:
Kevätkantaatti.
Lasse Lucidor:
Kuoleman ja itsetietoisen ihmisen välinen keskustelu.
Esaias Tegnér:
Jättiläinen.
Puut.
Joulukirkossa.
August Strindberg:
Katkelmia runonäytelmästä "Valtamaantie".
Heidenstam:
Kuningatar Kristiinan joulu-yö.
Toivepäivä.
Muistojen kartano.
Tuhannen vuoden päästä.
Kevään aika.
Vaahteran hämyssä.
Nukkuvat talot.
Alkanut vaellus.
Taipaleen päässä.
Miehen viime sanat vaimolle.
Gustaf Fröding:
Aamulaulu.
Rantalaulu.
Selma Lagerlöf:
Rauha.
Hjalmar Söderberg:
Yksin.
Pimeys yli polkuni lankee.
Wilhelm Ekelund:
Vaeltajan uni.
Niin solakka, hento sa olet.
Sydämesi suuri puhtaus.
Bhagavad-Gita (Herran laulu).
Herra lauloi:
Sa suret niitä, joit' ei tule surra, ja tyhmän puheen koetat koristaa sanoilla lainaviisauden. — Viisaat ei itke kuolemaa, ei elämää. Ei ollut aikaa, jolloin en ma, et sa, ei nämä ruhtinaat ois eläneet, ei milloinkaan tuo hetki myöskään koita. Kun sielu, ruumiin herra, elänyt on lapsest' elonsa ain kuoloon asti, niin toiseen ruumiiseen hän silloin siirtyy; mies viisas murhetta ei tuosta tunne. Oi Kuntin poika! aine aiheuttaa niin kuumuuden kuin kylmän, riemun sekä tuskan; — tyynesti niiden vaihtelut sa kestä! Sa miesten ruhtinas, — on kuolottomuus vain häntä varten, jot' ei nämä vaivaa, ken mielin tyynin kantaa riemun, tuskan ja kestäväinen on. — Mi turhuutta on, itsessään sill' ei mitään olemusta; todellinen ei olemasta lakkaa. Ken olioiden olemuksen näkee, myös tämän tietää. Tietää, että SE jokaista luomaansa on voimakkaampi, ett' Ainoaa tuot' ei voi tuhota. On kuoloton ja ääretön tuo Ainut ja iät elää Se; — vain muodot vaihtuu ja kuolee; — niinpä sodi, Bharata! Ken uskoo, että murhata voi henki, tai tulla murhatuksi, erehtyy. Se tappaa ei voi, eikä voi sit' tappaa. Se synny ei, eik' kuole; olemass' on se, eikä koskaan katoo: syntymätön, ainainen,