E-text prepared by Tapio Riikonen
Yksinäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
Näytelty ensi kerran suomalaisessa teatterissa Helsingissä 1893.
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.
Heikki Vasara, käsityöläinen. Anna, hänen vaimonsa. Olga, heidän tyttärensä. Kalle Kalke, sälli. Eeva, palvelustyttö.
Tapaus Pietarissa.
Huone Vasaran asunnossa. Vasemmalla (näyttämöltä katsoen) kaksiikkunaa, joiden välissä sohva ja sen edessä pöytä ja kaksi nojatuolia;seinällä, ikkunoiden välissä, taulu ja ikkunoiden edessä kukkakoreja.Perällä ovi, joka viepi puodin kautta kadulle. Oikeanpuolisessaperänurkassa trymoopeili, jonka pöytälaudalla seisoo kaksi lasistakukkavaasia. Oikealla myöskin ovi, ja oven ja näyttämön etuosan välilläpiironki, joka on peitetty virkatulla liinalla ja jonka päällä seisoopieni toalettipeili sekä molemmin puolin sitä kynttelit. Piirongilla onsitäpaitsi postilla ja virsikirja toisella puolen; toisella puolen taasmustepullo kynineen.
Ensimäinen kohtaus.
Anna (yksin.)
Anna (istuu sohvassa, samovaarin ääressä, juoden teetä teevadilta, jotapitää haritettujen sormiensa nenillä ja johon joka särppäyksen edelläkovasti puhaltaa; huutaa, kaadettuaan kupista viimeisen tähteenteevadille): Eeva! — — Eeva!!! — — Ka, Eeva hoi!!!
Toinen kohtaus.
Anna ja Eeva.
Eeva (tulee juosten oikealta): Mitä se emäntä tahtoo?
Anna: Kuuroko sie oot, kun et jo vähemmällä huutamisella kuule?!
Eeva (pyyhkii märkiä käsiänsä hameesensa): Enkä. Kuulinhan mie. Vaaneihän sitä kesken lattian pesua mihin niinpian kerkiä.
Anna: No! — Ja taaskin "emäntä", vaikka jo senkin seitsemän kertaa oonsinulle sanonut, että täällä Pietarissa pitää matamiksi titulierata.
Eeva: Ai, antakaa anteeks', hyvä emän… matami, piti mun sanoa! Kukane kaikki lieraukset niin yht'äkkiä muistaa vasta Suomesta tultuaan.
Anna (juoden teensä loppuun): Kas niin! Saat ubiraiata samovaarin.
Eeva: Niin poisko korjata? Hyvä on.
(Ottaa samovaarin ja menee oikealle.)
Kolmas kohtaus.
Anna ja Vasara.
Vasara (tulee perältä): Ihan tämä jo alkaa näyttää kummalliselta.
Anna: No? Eikö Kalle vieläkään oo tullut?
Vasara: Ei.
(Kävelee miettiväisenä edestakaisin).
Anna: Vot tjebe! Siinä sen nyt näet, ett'ei nykyään voi kehenkäännadjeejatsja, ei yhteenkään ihmiseen luottaa.
Vasara: Enpä toden perään tiedä, mitä sanoa.
Anna: Sen siinä nyt sait. Ja sie kun aina hvaliiaat [kehut], että"Kalle on poikkeus muista sälleistä, sese vasta työtä tekee, kuin mies,ei ryyppää tippaakaan ja hänen huostaansa voi antaa vaikka kokotalonsa." Po djelóm tjebé! [Se on oikein sinulle.]
Vasara: Sie, mamma, katselet taas Kallea liian karsaalla silmällä jasen tautta oot nyt mielissäsi, kun kerrankin sait vettä myllyysi. Muttamie en sittenkään vielä tahtoisi hänestä mitään pahaa luulla.
Anna: Et tahtoisi!? Milläs sen sitte objäsniiaat [selität], että mieson kesk'viikosta itselleen riimaanantain tehnyt?