taikka
Vanhoja Karjalan Runoja
Suomen kansan muinosista ajoista
Koonnut
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Helsinki
1835.
SISÄLLYS:
Esipuhe.
Ensimmäinen Runo.
Toinen Runo.
Kolmas Runo.
Neljäs Runo.
Wiies Runo.
Kuues Runo.
Seitsemäs Runo.
Kaheksas Runo.
Yheksäs Runo.
Kymmenes Runo.
Yhdestoista Runo.
Kahestoista Runo.
Kolmastoista Runo.
Neljästoista Runo.
Wiidestoista Runo.
Kuudestoista Runo.
Wiimmenkänä nämät runot präntin alaseksi saatua owat newalitettawasti wieläki paljoa puuttuwaiset. Ainaki toiwossa, niitäuusien keruulla lisäytywän, en niitä niin olisikkana keskosenakäsistä työntänet, jos en toisappäinki ajattelewa olisi pelännyt,että taitaisiwat jäähä iäti minusta waillinaisiksi. Jo moneltaon ennen paremmatki hankkeet ja yritelmät sillä tawalla tyhjäänrauenneet.
Ennen muita piän welwollisuutena selwittää, millä tawalla näitärunoja on saatu. Usiampia niistä luetaan jo ennestään, ehkä wieläwaillinaisempina, Lencqwisti, Gananderi, Porthani ja Topeliuswainajoitten kirjoissa, waan paljoa suurempi osa on ennen tuntematon.Nämät olen itse Suomen ja Wenäjän Karjalasta, muutamia Kajaaninkimaasta, aikaa myöten kooskennellut. On myös moniahta minullekirjotettuna muualta lähetetty. Paikat, joissa näitä runoja enimmästion koottu, owat Suomen Karjalassa Kitteen, Kesälahen, Tohmajärwen,Ilomantsin ja Pielisen, Wenäjällä Wuokkiniemen, Paanajärwen jaRepolan pitäjäät, Kajaanin maassa Kuhmon ja Kiannan seurakunnat.Muilta paikoilta, joita sitä warten olen käynyt, en ole nimitettäwätäsaanut. Wuonna 1828 keräsin näitä esinnä nimitetyiltä paikoiltaSuomen Karjalassa, wuonna 1831 ja wuosina jälestä Kuhmosta jaKiannalta, 1832 Repolasta ja sitte itse Kajaaniin muuttautunut olenneljä kertaa käynyt Wenäjän pitäjissä, usiammat wiikot joka kerralla.
Ehkä senlaisia runoja kun nämät wielä joksiki löytyy kansanmuistossa, niin mahto niitä ennen wanhaan olla paljolta enemmin.Latwajärwessä Wuokkiniemellä haasto talon ukko Arhippa, joka nytoli 80:nen wanha ja jolta yhtäläiseen, mitä ennätin, kirjotin kaksipäiwää perätysten, tästä asiasta seuraawalla tawalla: "Woi, sanohän, kun minä lassa taattoni kera Lapukassa nuotalla käwin. Olimeillä kasakkana eräs mies Lapukasta, sekin oiwa laulaja; ei taattoniweronen. Kaiket yökauet laulettih he rupiamiseen, eikä että kahetsiyksiä sanoja. Lähti sitä sillon pakinata. Minä waan piennä poikahutjukkana istuin wieressä nuotiolla kuunnellen ja oppien mitä tuontuostaki alon muistaa. Waan paljo minulta heittihen mielestä. Jos nyttaattoni eläisi, niin kahtena netelinä et hän