Pilakuvaus 2:ssa kohtauksessa
Kirj.
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1910.
Henkilöt:
Asarias, kitsas, rikas vanhapoika; vähän rappeutuneessa puvussa;
30 vuotias.
Riikka, vähän vanhempi, vanha piika, asianmukaisessa puvussa.
Kalle, vekkulimainen nuori mies. (Tyttönä: hattupäinen, hauskan
näköinen).
Juoksupoika.
Kirjeenkantaja.
Näyttämö: Tavallinen vanhan pojan kamari, vähintään kaksiovinen.
Ensimäinen kohtaus.
Henkilöt: Asarias, Kalle ja Juoksupoika.
Asarias: (Kirjoittaa hieman hermostuneena paperille, sanellensamalla.) "Yksinänsä ihmisparka alkoi maata asumaan." — Eiköhän tällätapaa sopisi alottaa. (Miettii.) Miksei! (Koomillisen haikeasti.) Oi,niin, yksinhän olen täällä kuin lehti järven jäällä. Mitenkä kummanoudot säveleet rinnassani soivat häntä, pikku Riikkaa, aatellessani.Mutta yrittää täytyy jatkaa tätä värsyä, jolla kirjeeni hänelle alotan.(Miettien.) Niin, mitenkähän tuo oikein sopisi. (Kertaa entisetsäkeet.) Hm. "Siis hän ei saa olla…" Niin, mitä hän ei saa olla?Pitäisi keksiä joku tulinen loppusointu, joku fraasi, joka muistuttaa"parka"-sanaa. "Sarka"! Ei se sovi ja markka-sanassa on kaksi k:ta,eikä sitäpaitsi myöskään tähän sopisi. (Hoksaten.) No, nyt löysinkin.Arka! Siinähän se nyt ihan itsestään tulla tupsahtikin. "Siis hän eisaa olla arka, jos on yksin toisinaan." Oh, mikä lennokas runohepominulla on, voisinpa totta vie tulla toiseksi Runebergiksi, jos eituota… (Näyttää sormella otsaansa.) — Varmaankin Riikan sydän heltyy,kun hän lukee tämän kirjeeni alkusoitonkin vaan. Rukkaset, jotka hänminulle eilen illalla heitti, ottaa hän varmasti takasin, sen saattevielä nähdä. Mutta pitäisi tuota runoani vielä vähän jatkaa, olennähkääs tullut siihen kokemukseen, että naiset pitävät runollisistakirjeistä, ja varsinkin Riika. — Voisihan toisen värsyn johtaa esim.seuraavaan tapaan: "Yksinänsä täältä muuttaa kerta tuonne tuonelaan."(Huokasee.) Niin, sinnehän sitä menemme minä ja Riikakin. — "Siis hänkyllä olla saattaa täällä yksin toisinaan". Kas siinä runo oikein"extra prima" lajia. (Lukee koko runon uudestaan, pyrskähtää ivalliseennauruun, hermostuen.) No, mutta mitä totisesti olen kirjoittanut.Yksin, yksin, yksin on joka toisena sanana ja kuitenkin olentäyttäpäätä ollut kirjoittavanani kahdesta, itsestäni ja Riikasta. No,mutta mitä hittoa minä tässä runoilen sitten! Tiedänhän varsin hyvin,ettei Riika minusta huoli, koska tiuskasi eilen lähtiessään, ettenvälitä Asarias sinusta sittenkään, vaikka kultatarjottimella eteenituotaisiin. Ja varma olen, että se sinetti sittenkin pitää…
Kalle: (On tullut sisälle peräovesta, veittikkamainen. Mennen A:nluokse lyö häntä olalle.) No, mitä sinä veli hyvä, nyt taasen tuumailetja murjottelet? Ahaa! Yhä vieläkö pojalla naimakuume aivoja polttaa,vaikka rukkaset saitkin niin komeasti, että koko kaupunki tietää RiikanAsariakselleen (osottaa) pitkää nenää näyttäneen. Voi sinua, kovanonnen myyrää! No, paina aisasta vaan, ehkä vielä joskus itselles siipansaatkin. Mutta kuulepa veli. Heitä nyt jo tuo Riikka mielestäsi ja alakatsella parempia ja tulisempia…
Asarias: Vai vielä tulisempia!
Kalle: No, no, kuule ensin mitä sanon. Sillä sinä aikana, kun noitalemmen leyhkäyksiä povessasi haudot, alkaa päähäsi kasvaa harmaitahiuksia (koomillisesti näyttäen) noin pitkää tuppuratukkaa, joka viesinut…
Asarias