E-text prepared by Tapio Riikonen
Kolminäytöksinen hiljainen komedia
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1923.
Kaarle Kaltimo.
Laina Kaltimo, hänen vaimonsa.
Irja Fiorini, laulajatar.
Kaarle Welle.
Asessori Edelman.
Berg, ministeriön kansliapäällikkö.
Ensimmäinen rouva.
Toinen rouva.
Kolmas rouva.
Säveltäjä Kaarto.
Ministeriön vahtimestari.
Palvelijatar.
Tapahtuu Helsingissä joskus lähimmässä tulevaisuudessa, alkaenmuutamana torstai-iltana ja päättyen lauantaiehtoona.
Juhlapäivälliset.
Tupakkahuone. Tausta avautuu käytävään, joka johtaa kummallakinpuolella oleviin saleihin.
Huonekalut raskaat, tummat. Vasemmalla seinällä uuni, jossa palaa tuli;sen yläpuolella antiikkinen seinäpeili. Vanhoja tauluja, gobeliinejä.Katossa kristallikruunu, jossa täysi valaistus. Taustaseinällä palavatkandelaaberit.
Alhaalla etualalla — molemmin puolin — matalain metallistentupakkapöytäin ympärillä muutamia englantilaisia nahkatuoleja.Kumpaisellakin pöydällä palava kynttilä ja tupakoimistarpeita.
Silloin tällöin kuuluu saleista tanssisäveleitä ja äänten etäistäsorinaa. Ilmassa on virallisen juhlan jäykkää sunnuntaitunnelmaa.
Oikeanpuoleisen tupakkapöydän ääressä istuvat Edelman ja Berg sikaritsuussa. He ovat, tuhkakerroksen pituudesta päättäen, jo kotvan aikaasiinä istuneet.
Edelman on lihavahko ja kaljupäinen viisikymmenvuotias. Maailmanmies.Älykäs ja eloisa. Huolellisesti puettu; valkoinen kukka hännystakkinsanapinlävessä. Kriitillinen katse, vähän irooninen hymy suunpielissä.
Berg kymmentä vuotta nuorempi. Kalpeahko, korrekti, mutta jokapäiväisennäköinen. Vähän kulmikas liikkeissään, jotka hän kuitenkin koettamallakoettaa saada sulaviksi. Kakkulat nenällä. Puku moitteeton muuten,mutta yli valkoisten liivien kulkevat paksut kellonperät ja rusetti ontehtaassa valmiiksi sidottu.
EDELMAN. Omasta puolestani olen jo kotvan aikaa odottanut, että hänenhetkensä tulisi. Hänellä on kaikki edellytykset: ei vikoja eikäansioita, ei ystäviä eikä vihamiehiä, ei mainittavampaa menneisyyttäeikä sanottavampaa tulevaisuutta. Hän on siis sangen mallikelpoinenministeri, eikä kenenkään tarvitse peljätä hänen astuvan varpailleen.
BERG. Veli on jo tuntenut hänet kauan —?
EDELMAN. Aina hänen ylioppilasajoiltaan. Silloin hän tosin olikutakuinkin hunningolla, mutta ymmärsi peittää paheensa visummin javiisaammin kuin muut vertaisensa: osasi aina kulkea hyvissä vaatteissaja etevien kirjoissa, vaikkei tehnytkään mitään.
BERG. Eikö hän ollut runoilija? Minulle on ainakin kerrottu…
EDELMAN. Hm. Tavallaan. Mutta ei niin paljon, että siitä koskaan voisikoitua vakavampaa haittaa hänen yhteiskunnalliselle asemalleen.Olipahan vain joskus julkaissut jonkun laulunpätkän ja kirjoittanutmuutamia taidearvosteluja, kuten kaikki muutkin sen ajan kaunosielut,jotka istuivat iltojaan taiteilijain piireissä. Ja antoi tietystikyypparien sanoa itseään kirjailijaksi, koska ajan tapa oli sellainen,että tyhjäntoimittajia sanottiin joko kirjailijoiksi tahi insinööreiksi— onhan näet tirehtööri-titteli siinä mielessä vasta sotateollisuudentuotteita.
BERG. Mutta kuinka tämä minun tuleva päällikköni sitten oikeastaan