E-text prepared by Tapio Riikonen
Kaksi kertomusta perimmästä pohjolasta
Kirj.
Helsingissä,Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistus,1916.
Muuan joulu Muotkavuomassa.
Muotkatunturien takana, kaukana Lapissa, Muotkavuoman lappalaiskodassa,sielläkin joulua odotettiin. Kodan isäntä, porolappalainen IiskoMuotkavuoma ja hänen vaimonsa Inka olivat jo viikko sitten ajaneetporoillaan jouluostoksille Ruijaan, sekä kaksi pojista, Matti ja Jounipari päivää sitten samoille asioille Inarin kirkolle. Nuorinperheenjäsenistä, kymmenvuotias Aslak, oli yksin jäänyt kotimieheksi.
Kota oli suuri ja lämmin, turpeista rakennettu, lumella paksustipäällystetty ja porontaljoilla vuorattu sisältä. Hyvä oli sielläAslakpojan tulen äärellä taljoilla makailla. Aika tahtoi vaan käydäpitkäksi yksin ollessa, kun ei ollut kunnon työtäkään mitä tehdä.
Luonnossa vallitsi Lapin yö, pitkä ja katkeamaton. Keskipäivälläkääntuskin valonkajastusta taivaalla näkyi. Tähdet vain tuikkivat jarevontulet taivaankannella räiskyivät.
Lämmin poronnahkapeski yllään Aslak usein painautui kodan ovestapihalle, silmäili suuntaan ja toiseen sekä kuunteli eikö porokellonkilkahtelua edes jostakinpäin kuuluisi!
Ei kuulunut mistään!
Ikuinen hiljaisuus kaikkialla ja revontulten hiljainen ritinä ylhäällätaivaalla!
Kas! Kaukana ulvoi susi! Aslak pistäytyi kotaan, latasi pyssyn, saapuijälleen vartiopaikalleen kodan edustalle ja kuunteli…
Taas ulvoo. Nyt jo lähempänä. Porot pihalla nostavat päitään, alkavatpärskytellä sieraimiaan ja tuijottavat vavahdellen ulvonnan suuntaan,unhottaen jäkäläannoksensa rippeet.
— Älkää peljätkö porot! Kyllä Aslak teidät varjelee, puhelee poikatyynesti poroilleen.
Yhä lähempää kuuluu ulvonta. Aslak painautuu hangelle pitkäkseen,tarkaten hievahtamatta äänen kuuluntaa kohti.
Jo ilmestyy rinteelle tumma varjo. Jo toinen, kolmas, neljäs ja vieläpari lisää…
Aslakin silmä, tottunut pimeydessäkin tarkaksi näkemään, huomaa neheti.
— Kuusi sutta, hän laskee. Kuusi vain! Ei enempää!
Varjoista erkanee yksi ja liukuu kotaa kohti. Porot pihalla seuraavatvavisten sen kulkua. Se saapuu yhä lähemmäksi, käy selvemmäksi ja piannäkee Aslak, noin sadan askeleen päässä edessään kaksi kiiluvaa silmää.
Naksahtaa pyssyn hana. Leimahtaa… Kuuluu paukaus, joka jylinänäkaikuu tuntureista takaisin. Porot hypähtävät korkealle. Susi kierähtäähangelle, vierii rinnettä alaspäin ja jää liikkumattomana makaamaan.
Etäämmälle jääneet sudet häviävät samassa tunturirotkoa kohti.
— Eivätpä sattuneet nälkäisiä olemaankaan, kun noin vähästäsäikähtivät, puhelee Aslak itsekseen, taputtaa lähintä poroa, omaaajokastaan, kaulalle ja ladattuaan pyssynsä, kahlaa kaatunutta suttakohti.
Saapuu luokse. Hyvin oli tähdätty! Se ei liiku enää.
Aslak kiskoo suden pihaan. Porot väistävät kammoksuen.
Siihen jää hän otuksensa viereen istumaan, koetellen sen tuuheataturkkia.
— Mahtaapa isä tämän nähtyään olla hyvillään, tuumii poika tyytyväisinmielin. Siitä saa taas kunnon jauhosäkin Inarin kauppiaalta. Ja tämä onjo toinen suteni tänä talvena sekä kolmas elämässäni!
Niin menee vuorokausi taas toinen toisensa jälkeen. Ikäväksi kovin käyaika. Jouluaatonkin pitäisi jo olla parin päivän