Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Johannes Häyhä
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,1893.
Johannes Häyhän omaelämäkerta
Johdatus
Joulunalus
Tuomaan päivä
Joulun aatonaatto
Jouluaatto
Joulupäivä
Tahvanan päivä
Joululeikit
Kolmas joulupäivä
Neljäs joulupäivä eli lasten päivä eli viimeispyhä
Uusi joulu
Loppiainen eli kolmen kuninkaan joulu
Johannes Häyhän omaelämäkerta
Olen syntynyt 17 päivänä kesäkuuta vuonna 1839 Häyhän kylässä,
Rautjärven pitäjässä ja Viipurin läänissä. Isäni nimi oli Juhana. Hän
oli vanhin poika kuudesta lapsesta, äitini talollisen tytär Maria
Matintytär Pajari oli kotoisin saman pitäjän Miettilän Pajarista.
Kun äitini tuli naimisiin, oli Häyhässä vain kaksi taloa, joissaoli perhettä viidettäkymmentä henkeä kumpaisessakin talossa. Elämämolemmissa taloissa oli patriarkallinen. Sinä keväänä, kun synnyin,erkani meidän talo kolmeksi eri taloksi. Isoisäni ollen vanhintakantaa jäi poikineen ja veljineen asumaan vanhalle, vaan nuoremmankannan perheet saivat siirtyä uudispaikoille. Nyt on Häyhässä 8 taloa.
Minä kun olin vanhempieni ainoa lapsi, kohdeltiin minua erinomaisellahellyydellä, ja varsinkin isoisäni piti minua silmäteränään. Kunmuita lapsia ei ollut, minua lempi koko talon perhe, jota oli noin15 henkeä. Minä olinkin nokkela poika oppimaan kaikkea muuta,vaan kirjan luku oli minusta vastenmielistä, mutta sananlaskuja,arvoituksia, satuja ja vanhoja runoja minä opin pian, mitä vaankuulin. Muistan aivan hyvin, kun äitini monta kertaa huolissaanhuokaili: "Mitä tästä poikaraukasta tulee, kun ei häntä saa oppimaanlukemaan." Tietysti pani äitini kaikki konstit liikkeelle saadakseenminut lukemaan, mutta turhaan. Minulla oli kaikkeen muuhun halu, vaanei lukemiseen. Kirjat, varsinkin aapiskirja minua oikein pelottivat.
Sinä talvena, kun olin seitsemännellä vuodella, tuli meille toisentalon tyttären tytär yhtenä sunnuntai-iltana ja luki vähässä ajassaaapiskirjani läpi, vaikka hän oli vähän nuorempi minua. Tämä antoiaihetta vanhalle Mari-tädilleni moittia minua ja kiittää tyttöä.Tätini mielipiteeseen yhtyivät kaikki, sekä meidän perhe kuin myösne naapurit, jotka silloin sattuivat meillä olemaan. Ei kukaanpuolustanut minua, vaan kaikki moittivat minua laiskaksi ja josjoksikin. Tämä koski minuun niin kovasti, että tillahdin itkemään.
Kylän rahvaan mentyä kotiinsa, otin käskemättä kirjan käteeni jaaloin synnytellä tavaamista. Kukaan ei ollut huomaavinaan tätäminun lukuintoani, enkä minä sitä varten lukenutkaan, että minuakiitettäisiin, vaan minä tahdoin todenperästä oppia lukemaan.Illallisen syötyä jatkoin lukuani ja seuraavana aamuna, kun äitinitulen liedestä puhalsi, nousin lukemaan. Tällä tavoin ahkeroituaniopin vihdoin lukemaan niin, että jo kevätpuolella luin rentonaanmitä kirjaa hyvänsä. Pian alkoi jo meidän pere pelätä minun tulevanheikkopäiseksi paljosta lukemisesta ja isoisäni alkoi jo peitelläminulta kirjoja käskien minua toimittamaan jotakin muuta. Seuraavanatalvena tuli meille käymään hurskas kirjamies Repo Varis, joka ohjasiminua käsittämään luvun sisältöä. Minä en siihen asti ollenkaan olluttullut ajatelleeksi, että lukua piti ymmärtää. Sain luvulleni senjälkeen kokonaan toisen tolan.
Kun kerran pääsin isoisäni kanssa kirkkoon, pälkähti minulle päähänruveta saarnamieheksi. Kotiin tultuani ilmoitin aikomukseni