Produced by Tapio Riikonen
Novelleja
Kirj.
HelsingissäKustannusosakeyhtiö Otava1909.
Onni
Marketta Salminen
Meiri
Kuvittelija
Itsenäinen nainen
Äänet
Luonnonlaki
Elämä kuoleman jälkeen
Manja Pavlovna
Kati
Viha
Lankeemus
Heikki Vaulo odotti joka hetki vaimoaan palaavaksi. Tai oikeastaan hänei odottanut, pikemmin toivoi hän, että tämä viipyisi vielä…
Hän avasi ikkunan ja kurkisti ulos. Kaikki oli hiljaista, kaikkiennallaan. Pienen pihamaan tukevarunkoiset palmut katsoivat häneenhievahtamattomin viuhkoin ja nurmikon keskellä kihelmöivänsuihkulähteen vesi pisaroi laiskasti maahan pitkin sammaltuneenkivialustan kuvetta. Kummallista! Hän näki tuon saman joka päivä jaaina oli se hänestä yhtä ihmeellistä. Hän ei voinut koskaan tottuatähän etelämaan ainaiseen kesään.
Väsyneesti istahti hän ikkunanlaidalle. Tästä saattoi hän kuulla Elisanaskeleet. Kauan hän viipyikin kaupungilla… Tummasti punertavaataivasta vastaan lenteli jo kömpelöitä yölepakoita ja pitkin pimentyväämaata alkoivat lyhdyt syttyä toinen toisensa jälkeen kuin lukemattomatheleän-viheriät kiiltomadot. Kaukana jollakin sillalla kulki pitkäsotilasjono soittaen yksitoikkoista säveltä.
Satuahan tämä kaikki vain oli ja unta, niin hänestä tuntui. Joksikintällaiseksi oli hän kuvitellut sitä aurinko-kajastusta, joka kerrankirkastaisi hänen pitkien ponnistustensa kaukaisen lopun; joksikintällaiseksi oli hän kuvitellut onnea. Ja nyt se oli tullut, ja hän eiollutkaan onnellinen. Mutta miksi, mistä syystä? Sitä kyseli hännykyään itseltään lakkaamatta ja siksi oli hänellä tarve olla yksin.Mutta miksi oli tämä yksinäisyyden ikäväkin tullut nyt vasta, nytjuuri, kun hän oli lopettanut yksinolonsa ja mennyt naimisiin? Ennenhän ei suinkaan välittänyt mistään kahdenkeskeisistä puheluista itsensäkanssa eikä hänellä silloin edes ollutkaan mitään sisällisiäarvoituksia. Hänellä ei ollut, suoraan sanoen, tilaisuutta, ei aikaaeikä varaa sellaiseen. Ulkonainen taistelu oli vaatinut kaiken. Ainaoli hän saanut olla varuillaan ja haarniskassa, aina valmiina kynsinhampain ryöstämään itselleen pienimmänkin osuuden elämästä. Muttasitten oli taistelu äkkiä lakannut, onnettomuus loppunut ja hänensalaisimmat siunauksen pyyteensä kuin ihmeen kautta toteutuneet. Hänoli nyt itsenäinen mies, vapaa omaan työhön, siinä suuressaaurinkoisessa maailmassa, jota hän entisen ahdinkotilansa aikana olikatein mielin ajatellut, ja omisti sen naisen, jota aina oli omakseentoivotellut. Ja nyt tuntuikin tämä autuus niin joutavalle, tämä avaramaailma niin tyhjälle ja hän itse sen sylissä niin tuiki mitättömälle,sekä hän että hänen työnsä. Hän ei nähtävästi osannut elää onnellisenmiehen elämää, jota ei ollut koskaan opetellut. Oli kuin olisi elämänponnistin jollakin lailla vikaantunut ja löyhtynyt. Hän tunsi olevansakuin vetämätön kello ja turhaan koetti hän tyrkyttää itselleen levonnautintoa tai työn iloa. Kumpikin oli yhtä mahdotonta ja joka kertayksin jäätyään vaipui hän synkkiin mietteisiin. Sillä hän tahtoi tullaselville siitä missä oli vika, ajatella niidenkin vuosien puolesta,joina hän ei ollut ehtinyt mitään ajatella. Mutta mitä enemmän häntuijotti omaan sieluunsa, sitä oudommaksi vain kävi se hänelle, ja hänhuomasi nyt vasta, että hän kaikki nämä vuodet oli kantanut itsessäänmaailmaa, josta hän ei tiennyt mitään. Hän oli luullut olevansa jo niinvarma ja voimakas, niin täyte