Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1916.
Kituvaloinen lamppu paloi pöydällä.
Kalpea ja heikkorakenteinen nuorukainen istui pöydän ääressä kynätoisessa kädessä ja avattu kirjotusvihko toisen käden alla pöydällä.
Tämä päivä oli ollut hänelle merkkipäivä, ja senjohdosta oli hänpäättänyt alkaa kirjoittaa muistiin ajatuksiaan ja tunnelmiaan.Päivällisaikana oli hän hakenut vinniltä kirstusta kansakoulunneljänneltä osastolta jääneen melkein puhtaan kirjoitusvihon. Sennimilappuun hän kirjoitti: Päiväkirja. Ennestään siinä jo oliopettajan käsialalla hänen nimensä: Lauri Leppiranta.
Nyt, toisten jo maatessa, hän siihen kirjoitteli mietelmiään,silmissä surumielisesti uneksiva ilme.
"Tänään on ollut syntymäpäiväni. Olen nyt täyttänyt kahdeksantoistavuotta — —
"Päivä on ollut samallainen kuin kaikki muutkin päivät joulunalusviikoilla, pilvinen ja sumuinen, tuuleton ja valoton ja unettavanhiljainen. Olen ajanut Rutakorvesta havuja tunkioon koko päivän.
"Siinä suhteessa on päivä ollut muista päivistä eroava, että mielenion kaiken päivää ollut niin herkkä ja aavisteleva. On tuntunut niinomituisen juhlalliselta, kun on ajatellut sitä että taasen on yksiviittaväli kulettuna kohti sitä elämän päämäärää joka on jossain.
"Ikäni puolesta alan siis olla täysi mies. Olenko muuten täysi mies?"
Tässä hän pysähtyi ja asettui käsi poskella miettimään. Sitten häntaas kirjoitti:
"Olen kummallinen sielu, epävakainen sielu. Toisinaan voin innostuaniin etten tunne mitään rajoja. Hehkun ja vapisen. Näen itselläniniin äärettömän paljon tehtävää etten voisi saada kaikkia tehdyksivaikka eläisin sata vuotta. Toisinaan taasen toivon kuolemaa. Elämänäyttää niin synkältä ja toivottomalta ja minä itse olen niin heikkoja voimaton etten jaksa mitään tehdä. Minulla ei ole maailmassamitään tehtävää — muuta kuin sortua sen kiusauksiin jakurjuuteen. — —"
"Nostan pääni ja katselen ympärilleni. Kaikkialla vain kolkkoakurjuutta ja toivottomuutta. Kaikkialla vain sellaista mikä kaipaaparannusta ja on parannettava. Silloin joskus innostun. Kentieson minullekin varattu joku tehtävä tässä suuressa parannustyössä.Ja minä tahdon sen tehtävän suorittaa! Tahdon neuvoa, kehoittaaja varoittaa ja itse olla hyvänä esimerkkinä! Innostukseni onylimmillään. En tunne mitään rajoituksia. Voin tehdä vaikkamitä — —"
"Mutta mitä tekisin? — Tulevaisuusihanteissani olen epävakainen.Milloin näen itseni maanviljelijänä, joka mitään kaihoamattarengin kanssa pellolla raataa, milloin runoilijana, joka pilvistä tätämaallista elämää katselee, milloin kansakoulunopettajana, joka lempeästikylvää opin siemeniä vaaleatukkaisiin talonpoikaislapsiin — —".
Tässä ajatus pysähtyi. Ajatuksen aiheita kyllä pyöri päässä, mutta neolivat niin löyhiä, että kun niihin tarttui niin ne hajosivat, tainiin lujia ettei niistä voinut mitään muovailla. Hän luki sen mitäoli kirjoittanut, mutta ei siitäkään ollut apua. Tähän se nyt täytyytällä kertaa lopettaa.
Vasen poski nojautui samanpuoleiseen käteen. Oikea käsi hypähtelipöydällä hiljaisessa tahdissa.
Pöydällä oli vielä illallisen jäliltä puuvati ja siinä jokapuoleltaan kolottu vuori vesipuuroa. Läkkiset pesemättömät maitokupitoli hiukan vain syrjään siirretty. Lamppu sihisi. Si