Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
Proofreaders.
Marja Salmela
Ensimmäisen kerran julkaissut
Werner Söderström Osakeyhtiö 1902.
Kauan oli kesää kaivattu, ja nyt vihdoinkin oli se tullut äkkiä kuintaikavoimalla. Sadetta saatiin ensin, lämmintä, kesäistä sadetta, sittenpäivänpaistetta. Lehti puhkesi puihin, mehevänä nousi vaalean vihertävänurmi, ja vedet välkkyivät kesäisen auringon valossa. Riemulla täyttyijokaisen rinta. Maamies hymähteli tyytyväisenä työssään, ja laihopelloilla alkoi yletä aivan silminnähtävästi.
Oli ollut tavattoman helteinen päivä. Pahin paahde oli nyt mennyt ohi,mutta vieläkin paistoi päivä lämpimästi. Ilma oli tuoksua täynnä, jakäki kukkui kukkumistaan. Koivikosta kuului lehmänkellojen kalke, japieni paimenpoika rallatteli tyytyväisenä tiepuolessa valmistellenkaunista, kirjavaa pajukeppiä.
Aivan maantien varrella aidalla, joka erotti koivikkometsänvaltamaantiestä, istui toinen pieni poika kimppunen kuusenoksiaolallaan. Hänellä oli päällään ruskea pumpulinuttu, repaleiset, viileätkesähousut ja päässä leveälierinen, vanha olkilakki, josta koristenauhanähtävästi oli pois ratkottu. Hänen jalkansa olivat paljaat japäivettyneet. Hajasäärin istui hän, selkä kenossa aidanseivästä vastaan,tyytyväisenä leväten ja nauttien olostansa. Aivan lähellä paikkaa, missähän istui, näkyi punaiseksi maalattu portti, joka maantieltä johtikauniille syrjätielle. Käytävä pujottelihe kauniisti kierrellen läpikoivikon, seurasi ensin tasaista maata, painui sitten notkoa kohden jaalkoi vihdoin talolle tullessaan yletä vastamäeksi.
Poikanen oli nyt levännyt tarpeeksensa. Huolettomasti heitti hän toisensäärensä maantienpuoleiselta aidansivulta toiselle, hypähti maahan jaalkoi nelistää talolle päin. Perille tultuaan hän toimessaan levittelihavut pääkäytävän portaitten edustalle, kääntyi sitten kyökinpuolelle japisti täällä iloisesti lauluksi.
»Hyvä, että jouduit», huomautti kyökkipiika, joka läheisyydessäkiilloitteli kuparikattiloita. »Ruustinna aavistaa vieraita.»
»Kaikki kunnossa», vastasi poika reippaasti, tehden kunniaa.
»Kunpa olisi meilläkin noin iloiset päivät. Kelpaisipa olla!»
Poikanen oli hypännyt hajasäärin ratsastamaan portaitten läheisyydessäseisovan vesitynnörin selkään ja soitteli nyt iloisesti tynnörinkumahtelevaa kantta. »Paljon on mulla tavaraa, eikö totta? Yhtä paljonkuin pääskysillä tuolla katonräystäällä. Tekisikö mielenne vaihtaa,Miina?»
»Pidä sinä itse tavarasi! Mutta huolet minä kyllä vaihtaisin. Elämätäällä on ainaista raatamista, eikä sitä sittenkään osaa mieliksi olla.»
»Oho!»
»No, se on totta.»
Samassa tuli sisäpiika portaille. »Saapa nähdä tuleeko vieraita?
Ruustinna odottaa tohtorin väkeä.»
»No, jo tuon tietää kaikesta hääläämisestä, ilmankos kävi taas kaikkinurkat nuuskimassa!»
»Niin, sen sanon minä», sisäpiika keikautti päätään, »että kyllä tässätalossa paikat pidetään kunnossa — ainakin niin pitkälle kuin vierastensilmä kantaa.»
»Vaan ei se emännän silmä joka kohtaan ennätä. Oman pääni ja omat tapanipidän minä.» Ja sanojensa vahvistukseksi lennätti kyökkipiika likaisenrievun padan taakse piiloon.
»Pitäkääpä kielenne kurissa, tytöt», sanoi samassa vanhanpuoleinenvaimoihminen, joka oli paikalle saapun