E-text prepared by Jari Koivisto
Kirj.
A. W. J. [Adolf Waldemar Jahnsson]
Länsisuomalaisten toimittama
Penni-kirjasto Suomen kansalle 2.
Helsingissä,Suomal. Kirjal. Seuran kirjapainossa,1867.
P. Th. Stolpen kustannuksella.
Wähästä paljo tuleepi,
Kipinästä tuli syttyy.
Lieneeköhän yhtään Suomen maan asukasta, joka ei kumminkin nimeksitunne vanhaa Turun kaupunkia? Tuskin kyllä. Historiamme lehdeillä onsen kaupungin nimi niin usein mainittu, että siitä varmaan voimmepäättää tässä seudussa tapahtuneiden seikkojen olleen siitä arvosta,että kumminkin paikkakunnan nimi on levinnyt joka mökkiin maassamme.Siis, lukiani, lähdeppäs ajatuksillas muassani hetkeksi tällepaikkakunnalle, niin saamme yhdessä nähdessämme muistoja vanhoistaajoista antaa mielemme rientää kuluneisin päiviin. Ehkä voivatentismuistot edes vähänkin meitä miellyttää.
Suomen lounaisessa osassa virtaa hiljain pohjasta etelään Aurajoki.Alkain Pöytyän saloista (metsistä) on se ensin suuren ojan näköinen,vaan levenee sitte vähittäin, kunne se kuusi penikulmaa kuljettuansakohtaa meren aallot tullessaan kapeaan lahteen, joka nykyään kantaaLinnanaukon nimeä. Juuri matkansa perille pääsemäisillään jakaa sekahteen osaan Turun kaupungin. Turun komea tuomiokirkko kohottaakorkeat muurinsa sen itäisellä rannalla ja missä se rientää merensyliin, siellä sen läntisellä puolella vanhan Turun linnan valkoisetmuurit kertovat satunsa kuluneista vuosisadoista; ajoista, jolloinmaamme mahtavimmat miehet asuivat linnan nyt jo suurimmaksi osaksihävinneissä saleissa.
Noin vuonna 1157, siis näeppäs jo monta ihmisikää sitte, oli silläseudulla, jossa linna nyt seisoo, vilkas liike. Auran joki tosinsilloin jo vierteli mutaista (savista) vettänsä Linnanaukkoon, muttakomeita kartanoita sen rannikoilla olisi silmäsi turhainetsinyt. Tuskin olisit nähnyt mökkiäkään, missä Turun kaupunki nytylpeilee katuinensa ja huonerivinensä. Kukkulat ja avarat laksotolisivat ainoastansa kohdanneet silmiäsi. Ainakaan et olisi voinut.aavistaa, että niinkin komea kaupunki kuin nykyinen Turku tässä olisyntyvä. Mutta, arvelet, mikä sitte oli syynä siihen liikkeesen, jostapuhuin. Saatpa kuulla.
Kaks oli pyheä miestä
Kaksi kansan ruhtinasta
Ristiveljeä jaloa;
Yksi kasvoi Ruotsinmaalla,
Toinen maalla vierahalla.
Lapsi maalta vierahalta
Se on Hämeen Henterikki,
Waan joka Ruotsissa yleni,
Se on Eerikki ritari,
Ruotsin kuuluisa kuningas?
Näin tietää eräs kansanruno puhua. Ja sen sanat ovatkin todet. 1150,näet, nousi Ruotsin kuningas istuimelle Eerikki, joka oli yhdeksässamalla nimellä Ruotsin kuninkaista. Noustessansa valtaistuimellevannoi hän sen valan, että hän oli lähtevä sotaan Kristin uskonpuolesta ja maan vihollisia vastaan. Tähän aikaan oli halu suuriihmisissä lähteä tälläiseen sotaan Kristinuskoa levittämään ja papitsaarnasivat, että se, joka otti osaa tälläiseen retkeen, saisuurimmatkin syntinsä anteeksi; ken sodassa kaatui, se meni oikotietätaivaasen. Ruotsi ei ennen tätä aikaa voinut olla juuri mieltynytSuomalaisiin, sillä Suomalaiset naapurinsa muistuttivat heitä useinikävällä tavalla elossa olemisestansa. Esi-isämme, näet, usein kävivätryöstöretkillä Ruotsin rannikoilla ja toivat paljon ryöstettyjäaarteita kotiinsa, niin että moni Ruotsalainen ei heille "tervetultuatoiste" toivottanut. Paitsi sitä siis, että kuningas Eerikki 9:s paloihalusta itse k