E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kertomus
Kirj.
RUNA [Elisabeth Beskow]
Kolmannesta ruotsinkielisestä painoksesta suomentanut
A. K. [Anni Kiikonen]
Sortavalassa,Karjalan Kirjakauppa- ja Kustannusliike Oy,1905.
Sensuurin hyväksymä. Joensuussa, Heinäkuun 22 p:nä 1905.
Ensimmäinen Luku.
Oli varhainen syysaamu Hirvenhovin tilalla.
Kartanon pitkän päärakennuksen kaikki ikkunat hohtivat nousevanauringon valoa heijastaen.
Nuori nainen, Elisa Spitzenholdt, tuli veräjälle ja alkoi ripotellaleivänmurusia varpusille, jotka heti lensivät parvihin hänenympärilleen. Hänen ryhdissään samoin kuin kasvonpiirteissäänkinilmeni jotakin voimakasta, joka muistutti muinais-skandinavilaistanaista, jotain joka herätti sekä luottamusta että kunnioitusta. Häntäkatsellessa ei tullut panneeksi erityistä huomiota hänen ikäänsä. ElisaSpitzenholdt'in olennossa oli jotain nuorekasta mutta samalla kypsynyttäja sellaisena hän viehätti.
Linnut ahtautuivat yhä tiheämmin hänen ympärilleen, ne melkeinrohkenivat syödä hänen käsistään.
Kun tyttönen oli jakanut heille kaikki, katselivat lintuset häntä päätkallellaan helmimäisillä silmillään, ikäänkuin ihmetellen, että kemutjo olivat lopussa. Silloin hän hymyili ja sanoi lempeästi toruen:
"Eikö vieläkään ole kylliksi? Kaikkialla näkyy siis olevan laitasamoin: Kuta enemmän saadaan, sitä enemmän halutaan."
Hän hieroskeli vielä käsiään, kenties oli niihin jotakin tarttunut.Aivan oikein: leivänmurunen putosi hänen jalalleen, josta pienivarpunen sen heti ahmien sieppasi.
Elisa seisoi alallaan odottaen, kunnes se itsestään lentäisi tiehensä,hän ei mielellään säikyttänyt. Sitten lähti hän edelleen toisellepuolelle pihaa.
Suurimman alan Hirvenhovin tilasta anastavat korkeat, tiheätmetsät, rikkaina riistasta ja runollisuudesta, mutta lähellä jokea,joka uursihe seudun läpi, on metsä saanut väistyä ja tehdä tilaaviljelysmaille. Täällä juoksee joki hiljaa ja huoletonna, se eiensinkään kiirehdi laskeumaan järveen, niin ylen onnellinen on se siinätaivasta heijastellen, lasten kaarnavenheitä pinnallaan keinutellenja säyseästi kaislikossa sohisten. Mutta maltappas! Jahka joki joutuukappaleen matkaa metsään, niin jopa muuttuu se ihan toisellaiseksi.Tuuli, joka humisee metsän puissa, synnyttää kaihoa sen mieleen, puut,sekä suuret että pienet, jotka tungeksivat sen rannoille, opettavatsitä tajuamaan, että maailmassa on mentävä eteenpäin. Ja joessa alkaakäydä virta.
Etäämmällä sen rannat kohoavat, jyrkkenevät ja lähentelevät toisiansa.Joen uoma alkaa käydä ahtaaksi, mutta mikäli vaikeudet lisääntyvät,yltyy eteenpäin pyrkimisen halu, ja pian tapahtuu kummia: entinentyyni joki pauhaa äänekkäästi. Vähitellen sen kaihoisa laulu kohoaavesiputouksen pauhinaksi, kilpaillen voimassa metsän kohinan kanssa.
Ja sitä kuuntelevat rannan puut, jotkut kumartuneena veden pintaakohden. Mutta taivaan kuvaa ne eivät saata selvästi nähdä, eiedes siinäkään, missä joen vesi pettävän tyynenä soljuu eteenpäinvaahtopäistä syöksyä valmistellen. Koski on kaivaunut niin syvälle japuut itsekin osaltaan varjoavat taivasta näkymästä. Mutta toisinaanpääsee niiden oksien välitse taivas vilahtamaan ja katselemaan syvyydenkuvastimeen. Silloin joki muistelee lapsuutensa aikoja, jolloin sekulki hymyilevien pelto- ja niittyseutujen läpi ja näitä muistellense entistää