Produced by Tapio Riikonen
ELÄMÄN HAWAINNOITA III: Suku=ylpeys; Tahdon woima
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1891.
Oli wuoden 1807 syksy. Oulussa oli silloin markkinat mihin olikokoontunut wäkeä maamme kaikilta kulmilta, kuten tawallista on. TietoWenäjän hankkeista rynnätä Suomeen oli jo huhuna lewinnyt kansankinkorwiin, ja siitäkös oli kaikilla puheen ja miettimisen aihetta.
Keskellä toria nähtiin parwi iloisia poikia, jotka päin yhteenseisoiwat ja wilkkaasti keskusteliwat jostakin asiasta; iloinen raitisnauru purskahti wälisti puhujain huulilta ja olipa tuo nauru joskusniin woimallinen, että oli potkaista päästäjänsä seljälleen.
Kun pojat tuossa niin iloisesti haasteliwat, tulla tepasteli parwityttöjä poikia kohden; pojat eiwät huomanneet heidän tuloansa, niinoliwat he kiintyneet puheeseensa. Kun tytöt tuliwat poikien kohdalle,seisahtuiwat he, ikäänkuin kuunnellaksensa heidän puhettansa.
"Jos wain wenäläinen on niin rohkea, että uskaltaa tulla meidänmaahamme, niin näissä kämmenissä hieromme me hänet yhtä pehmeäksi kuinnaurispaistikaisen", sanoi tyttöjen juuri seisahtuessa eräspitkänsolakka, walkotukkainen ja sinisilmäinen poika nyrkkejänsäpuristellen.
"Wenäläiset eiwät ole juuri niin helppoja wanutettawia, sen he owatuseammasti kuin kerran toteen näyttäneet; enempää kuin kewytmielisiäsanoja tarwitaan woimallista wihollista wastustaessa", sanoi etewintyttöparwesta, ja niin oliwat tytöt sekaantuneet poikien keskusteluun.
Poikaparwi pyörähti nyt tyttöihin päin; he huomasiwat kauniinsukupuolen olewan heidän wastustajansa.
"No, mitä meidän siis pitäisi tehdä teidän mielestänne?" kysyi äsköinenpoika harmista punastuneena.
"Työllä ja totuudella näyttää, että teillä on isänmaa, jonka edestäwoipi tarwittaessa kuolla", wastasi tuo äkäinen, miellyttäwän näköinentyttö ujostelematta, hieno hymy huulillansa.
"Niinkö luulet, ettemme woi sitä tehdä?" kysyi poikapuoli=kiiwastuneena.
"Suurin ennakkokerskaaja on useinkin suurin pelkuri jatyhjäntoimittaja", sanoi tyttö wakawasti.
"Sinä olet minussa loukannut kaikkia Suomen poikia ja laskenutlauseita, joita et woi toteen näyttää. Sen minä sanon kaikkien Suomenpoikien nimessä sinulle ja samassa kaikille tytöille, ettemme pelkääenempää wihollista kuin omaa henkeämmekään, kun kysymys on isänmaanpelastamisesta; wielä elää Suomen pojissa esi=isäin henki", sanoi poikapuolisuuttuneena.
"Saapa nyt nähdä! Kauan ei tarwinne odottaa, ennenkuin on täytymysryhtyä sanasta tekoon", sanoi tyttö jäykästi.
Herra tiesi kuinka kauan olisi poikien ja tyttöjen wälillä kestänyttuota puoleksi todellista, puoleksi leikillistä sanakiistaa, ellei eräsasiaankuulumaton tapahtuma olisi sitä katkaissut.
Juuri kun tyttö lausui wiimeisiä sanojansa, ajaa karautti eräs juopunutmies ratsain wirkulla hewosellaan täyttä wauhtia poika= ja tyttö=parweakohden. Kukaan heistä ei huomannut lähenewää waaraa, niin kiintyneitäoliwat he puheeseensa. Kun tuo hurja ratsastaja tuli aiwan likelle,hawaitsiwat useat hänet ja wäistiwät, mutta tuo wäittelewä poika eihuomannut selin olonsa wuoksi, ennenkuin ratsastaja ajoi hänenpäällensä ja hän kaatui—niinkuin näytti—kuolleena hewosen jalkoihin.Hewonen oli lyönyt kawiollaan ison haawan hänen otsaansa.
On kulunut joku wuoroka