Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
Proofreaders.
Rakastunut rampaeli Sakris Kukkelman,köyhä polseviikki
Joel Lehtonen
Ensimmäisen kerran julkaissut
Karisto 1922.
Tietä pitkin kulkee omituinen olento. Kulkee … tai paremminkinliikkuu. Loikkii nelinkontin… Hän on niin kuin koira tai jänis.
Synkkäin kuusien reunustama tie hukkuu syksyiseen sumuun, niin etteihäntä kauempaa tarkasti erota. Huomaa ainoastaan, että jokin olento seon … olento, joka hyppii kömpelösti. Sen päässä heilahtelee jotainpitkää … ja seljässä keikkuu jokin esine.
Nyt hän on tullut lähemmäksi ja nousee pystyyn maasta… Ikään kuinpyrkien inhimilliseen asentoon. Hän ei enää loiki, vaan kävelee…Tuossa hän tulee, selvenee yhä raskaassa sumussa. Tulee kuinneliskulmainen puulaatikko. Laatikon alla horjuu kaksi hyvin lyhyttäjalkaa, joiden polviin hän kävellessään nojautuu käsillään. Jaloissa onhänellä suuret nauhakengät; pohkeiden ympärille kääritty kapeat,repaleiset säärystimet. Hän ähkii ja huohottaa.
Miehen tukka on tavattoman pitkä, pellavankellertävä. Ellei se nyt olisipistetty piiloon hänen lippahattunsa alle, lainehtisi se vyötäröilleasti. Pari harvasuortuvaista hiustukkua riippuu kuitenkin esillä,sumusta märkinä ja maahan koskemisesta likaisina. Märkyyttä javesihelmiä on parroittuneissa poskissakin, joihin partaveitsi ei oleaivan äskettäin koskenut.
Rinta on surkeasti sisään painunut. Päällystakki, tavallisen alustakinkokoinen, roikkuu väljästi. Sekä päällystakin että alustakin kaulukseton napitettu umpeen ja nostettu pystyyn, suojaamaan vilulta olennonkaulaa ja jäykkää niskaa.
Jäykkää niskaa tosiaan!
Vastaantulija ehkä katsahtaa ihmeissään tätä parrakasta tonttua … tätäkääpiötä, joka äsken loikki maata pitkin. Silloin saattaa tonttukinluoda häneen aran ja alakuloisen silmäyksen … jopa viimein, jos häntäkauan töllistellään, iskeä katselijaan vihaisen luimauksen … niinpitkän, että tonttu joutuu hetkiseksi kääntymään taaksepäin. Muttasilloin ei käänny ainoastaan hänen päänsä, vaan koko yläruumis! Hartiatja olkapäät ovat hyvin koholla; seljässä törröttää suunnaton muhku …kuin mikäkin vaatemytty. Hiustupsujen välistä se pullottaa korkealla …terävänä, pelottavana ja säälittävänä.
Kaulassa, nuorasta tehdyssä silmukassa, riippuu miehellä halkosaha. Seesine se keikkui äsken hänen hartioittensa päällä. Kupeelleen on hänköyttänyt kirveen … lujasti terän alta kiinni.
Kankeana hän kääntyy jälleen ja lähtee jatkamaan taivallustaan.
Hän kulkee tuokion sillä tavoin. Sitten hän pysähtyy. Pyörähtää hitaastija vilkaisee taakseen. Toista ihmistä ei enää näy … mutta ehkäpä hänon seisahtunut johonkin tienmutkaan … ehkä tuon ison kuusen taakse …ja tähystelee sieltä rampaa? Kääpiö tirkistelee tuokion. Sitten pujottaahän kouriinsa märät ja likaiset rukkaset, jotka kädessä hän taannoinkinloikki, ja heittäytyy jälleen käsiensä varaan … alkaa sillä tavoinhypellä.
Vaikka tie onkin syrjäpolku eikä siinä määrin yhtenä ja upottavanasavivellinä kuin pian tuleva maantie … Helsingin ympäristön valtatie,jota sadat hevoset ja rattaat joka päivä sotkevat … niin on tälläkin,melkein avaamatonta metsää muistuttavalla taipaleella tarpeeksi likaa.Milloin hiekkaa, milloin multaa ja enimmäkseen savea, joka liukastuttaaja tarttuu ilkeästi rukkasiin. Vesi ja kura roiskahtaakin vähän väliäkulkijan rinnoille ja kasvoille.
Vaivalloista on moinen